Voihan korona

Reilu vuosihan tässä on nyt kärvistelty hyvin erikoisissa ja ainutlaatuisissa olosuhteissa. Yleensä miellän sanan ainutlaatuinen positiivisena, mutta en koronaa osaa kyllä pitää millään positiivisena. Ainutlaatuisuudestakaan en ole varma. Kai näitä vitsauksia on luvassa tämänkin jälkeen.

Meidät opiskelijat siirrettiin viime keväänä aika vauhdilla etäopetukseen. Silloin ajatus tuntui hyvältä, vapautuihan yli kaksi tuntia päivästä aikaa muuhun käyttöön, kun pitkänsorttiset ajomatkat koululle ja takaisin jäivät pois. Etäopiskelu ei sovi kaikille ja mediat ovat pullollaan niitä haittavaikutuksia, joita se monille aiheuttaa. Itse en etäopiskelusta ole juuri kärsinyt. Ainakaan pahasti. Huomaan kylläkin, että erakkopuoli luonteestani on vahvistunut. Ja toisaalta, keskustelu tietokoneen ruudun läpi jättää paljon asioita kertomatta. Ja kyllä, ne menevimmät opiskeluajat ovat omalta osalta historiaa, mutta osaan jollain tasolla ymmärtää nuorempien kanssaopiskelijoiden tuskan, kun 24/7 pitäisi viettää kaatuvien seinien sisäpuolella.

Koronakurimus on säästänyt minut vielä sairastumiselta. Pyrkimys on ollut toimia niin vastuullisesti kuin osaan. Seurana on ollut varmasti hyvä tuuri ja sattumallakin lienee osansa. On kuitenkin paljon tapauksia, joissa on toimittu varmasti vastuullisesti ja silti on sairastuttu. 

Täysin satavarma tapa toimia, jottei sairastuisi, olisi kirjaimellisesti sulkeutua kotiin ja poistaa kaikki kontaktit. Eikä tämä nyt vaan onnistu, kun ihmisten on käytävä töissä tai päiväkodissa tai koulussa ja niin edelleen. Välillä niistä kohtaamisista, joita on korona-aikana ollut, on jäänyt seuraksi huono omatunto. Mitä jos....? Ja se, että kuka tahansa voi tartuttaa oireettomanakin. Huh, harmittaa koko korona, todellakin! Harmituksen lisäksi seurana on myös pelkoa ja huoltakin. On niin paljon surullisia ja liikuttavia tarinoita, jotka kertovat taudin arvaamattomuudesta. 

Jonkunlaista mielen apatiaa on ilmassa. Harrastustoiminta ja kaikki normaali on jäissä. Tässä ajassa huomaa sen, kuinka tärkeää on tehdä jotain mielekästä. Maski ei keuhkosairaan oloa kohenna, vaikka sitä ei muuten tarvitsekaan käyttää, kuin pakollisten asiointien yhteydessä. 

Mietityttää, tuleeko paluuta ns. entiseen normaaliin enää ikinä. Täytyykö jokaista vastaantulijaa ajatella kuinka pitkään mahdolliseksi viruksenkantajaksi? Koska voi halata kaveria? Milloin voi mennä kauppaan ilman maskia ajattelematta sitä, kuinka pitkälle sylki lentää ja levittää virusta? Aika kovana höpöttäjänä minun on vaikea olla hiljaa, kun olen kaupan kassalla. Mukava olisi vaihtaa muutama sana kaupan kassan kanssa. Ne harvat suusta ulos pullahtavat sanat tulevat sillä lailla huulet supussa ja vähän mutisten. 😂

Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että omana elinaikanani ei ainakaan vielä ole sotatilaa ollut ja toivon sydämestäni, ettei tulekaan. Tämä korona on toisenlainen poikkeustila. Uhreja tulee valitettavasti kuitenkin. Mielenosoitukset osoittavat, kuinka vaikeaa tilanne on hyväksyä ja vieläpä toimia annettujen ohjeiden mukaisesti. Se, että tilanne vain jatkuu ja jatkuu, ei ole helppoa uskoakseni kenellekään. Loppua ei ole vielä näkyvissä ja vaikka rokotukset antavat toivoa, niin niissä roikkuu vielä monta auki olevaa kysymystä.

Jos positiivisesti miettii, niin joitain roposia voi jäädä säästöön, kun ei paljoa tarvitse autolla huristella. Ei tarvitse matkustaakaan. Ei tarvitse ostaa uusia vaatteita, kun kotona voi huoletta lampsia rikkinäisissä collegehousuissa ja samalla virttyneellä paidalla vaikka viikon, jos siltä tuntuu. Ja välillä kyllä tuntuu. No, itsetuntoahan ei collegehousut tai venähtänyt paita kohota, mutta sitä kohotustahan voi hoitaa vaikka kirjoittelemalla tekstejä omaksi ja toivottavasti muidenkin iloksi. 😊 Tai tekemällä jotain itselle sopivaa kivaa hommaa. Mitä se sitten kenelläkin on. Onhan edellä mainituissa pakollisissa säästötoimenpiteissä myös ympäristön kannalta erittäin positiivinen aspekti ja kyllä asioiden mittasuhteet ja oleelliset arvot korostuvat tällaisena haastavana aikana. 

Olen itse nauttinut nyt suunnattomasti luonnossa liikkumisesta ja kirjoittamisesta. Harkitsen vakavasti kiikareiden hankkimista (eli se siitä säästämisestä 😁). Edellisessä postauksessani kirjoitin, että olen wannabe-lintubongari, mutta josko voisin edetä siinä toiminnassa ajatuksen tasolta aavistuksen eteenpäin. Tämä jää nähtäväksi!

Leipominen on myös hauskaa puuhaa, ainakin jos ei ole stressiä lopputuloksesta 👀 Sitä vaan pitäisi harrastaa useammin. Niin, ja ihan parasta on lapsosen kanssa tanssitut askeleet Dingon tahtiin 💕.  Näillä aatoksilla tähän tuuliseen sunnuntai-iltaan ja tulevaan viikkoon! 

Perinteisempää mansikkakakkua höystettynä vadelmilla

Netistä bongasin Kinder-kuppikakkujen ohjeen. Ja voin sanoa, että jatkoon! Niin suussa sulavan hyviä olivat  😉😍