sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Kalamies

Kalamies rannalla pilviin katseensa suuntaa,

aprikoi myrskyä, tyyntäkö päivälle lupaa.

Silmänsä luo hän vielä taakseen,

kohti punaista tupaa.

Veneensä laineille työntää,

kalastaja kokenut.

Varmoin ottein kädet vahvat tyrskyihin ohjaa.

Karikot monet väistää taitavasti,

ei purtensa kosketa pohjaa.

Oli koiranilma tai aurinko polttava,

kalamies sään ei anna estää.

Saalis vedenalainen noutajaansa vailla,

herkuista notkuva pöytä kestää.

Pitkän päivätyön kalamies uuttera,

päivä toisensa jälkeen puurtaa.

Ei tunteja laske, ei minuutteja,

rakkainta puuhaansa yhä jaksaa uurtaa.

Aurinko mailleen laskenut jälleen,

vene rantakiviin kolahtaa.

Veden pinta tyyni jo.

Myhäillen kalamies raukea tupansa oven avaa,

tuvan lämpö rauhaisaan uneen pian vaivuttaa.




sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Keväinen ristiriita

Herättyäni aamulla noin kahdeksan maissa, katsahdin pihalle ja totesin, että näyttää miltei takatalvelta. Ei silti ihan, lumipeitteeltä oli luonto säästynyt, mutta auton lasien jäinen pinta ja pikainen käynti ovensuussa varmistivat pienen pakkasen rantautumisen sunnuntaiaamuun.

Vaikka sisäinen kylmyyteni kehotti jäämään vielä sisätiloihin, päätin sisuuntuneena pistää asianmukaisen vaatetuksen ylle ja lähteä reippain mielin työhanskat käsissä kohti työleiriä eli aroniapuskia.

Karhunköynnös (vanhoja nimiä elämänlanka tai isokierto) aroniapensaan kimpussa 😓

Vaikka en voi parhaalla tahdollakaan kutsua itseäni minkään valtakunnan puutarhuriksi, niin aina keväisin (yleensä auttamatta liian myöhään) minulle syntyy hetkellinen mielihalu hyökätä noiden harmillisten karhunköynnösten kimppuun ja putsata viattomat pensasaidat tältä riesalta. Niin kuin kuvasta voi kuitenkin todeta, viime kevään väliaikainen aivojen vinksahdus ei ole auttanut.

Eikä siinä mitään, vaikka yhden kerran saisi nuo kireälle kiertyneet sitkeähköt ruohot perattua pensaista, kun ne hetken päästä jo pullauttavat uutta kehiin, vuodesta toiseen.

Kukka on karhunköynnöksessä kyllä kieltämättä kaunis; valkokarhunköynnöksessä valkoinen ja punakarhunköynnöksessä vaaleanpunainen. Tämä kauneus ei kuitenkaan liiemmälti mieltä lämmitä, kun katselee osin laonneita pensasaidan varsia. Sinä hetkenä ei voi muuta kuin vajota miltei epätoivon alhoon ja yrittää putsata aitataimen kerrallaan puhtaaksi. Nyt, kun köynnöksen varsi on jo kuiva, homma ei ole yhtä puisevaa kuin parhaana kasvukautena, jolloin kasvia on todella vaikea saada pois. Muutoinkaan sen hävittäminen ei onnistu ihan sormia napsauttamalla.

Karhunköynnöksen historiasta on ollut vaihtelevia tulkintoja, mutta mitä ilmeisimmin kasvi on vieraslaji, joka olisi tuotu tänne 1700- luvulla. Sitä käytetään myös koristekasvina.

Koska suurin syntini puutarhatöissä on olla myöhässä liikkeellä, niin nyt olin ajoissa. Nimittäin, kun olin taistellut aikani elämänlangan kimpussa, syntyi ajatus: pensasaita tarvitsee puutarhasaksia. Niinpä varsi kerrallaan napsahti poikki, mutta ilman karhunköynnöksiä. Varmastikin tässä vaiheessa jonkun teistä ajatuksissa saattaa syntyä kysymys siitä, miksi tein turhaa työtä. Niin, varsin fiksu ja asiallinen kysymys! Toisaalta, noiden sinnikkäiden ja  harmittavaisten köynnösten repimisessä on jotain hyvin terapeuttista, onhan se käsillään tekemistä 😆 eli suotakoon anteeksi tällä kertaa tämä turha työ 😂

No, joka tapauksessa vaikka tästä vieraslajin perkauksesta saakin harmaita hiuksia ja aihetta tehdä blogipostaus, niin onhan se mahtavaa ja mieltä ihastuttavaa katsella uusia, pian aukeavia silmuja ja nauttia lintujen laulusta heti aamusta alkaen. Eiköhän se lämpimämpi kevät pian jo aukea kunnolla!
















Lähteet alla ja myös lisätietoa löytyy täältä:
  • https://vieraslajit.fi/lajit/MX.39371
  • https://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/karhunkoynnos






perjantai 2. huhtikuuta 2021

Pitkäperjantai

Pitkäperjantain pienen vierailun päätteeksi matkalla kohti kotia taivas oli yhtaikaa synkkä ja kirkas. Ja taivaalle oli syntynyt kaunis sateenkaari. Jotenkin hassu fiilis, kun satoi räntää ja toisaalta oli niin keväistä. Tämän kuvan myötä toivotan rauhaisaa pääsiäisen aikaa.

Maitotölkit, täältä tullaan!

Aiemmassa postauksessa kerroin monilokeroastian käyttökokemuksesta kahden kuukauden käytön jälkeen. Postauksen löydät täältä: https://rehell...