Kiusattu

Aamu aukeaa varhain,

ei ole taaskaan fiilis parhain.

Kouluun pitäisi jo kiireesti ehtiä,

olisi lapsukaisella pienellä asiaa rehtiä.

Sanat kuitenkin kurkkuun juuttuu,

pelko siitä et tuskin mikään muuttuu.

Koulussa välitunnit tuskaa on,

viisari kellon armoton.

Koulun pihalla yksin aina,

maanantaina ja perjantaina.

Pyyhekumit selkään luokassa lentää,

ei voi kyyneltä enää mikään estää.

Oli vaatteet muodin huipulta tai ei,

joku koulunkäynnin innon vei.

Miks kaveria mulle ei löydy mistään,

en kestä yksin tätä pitkään.

Nuoressa sydämessä painaa huoli,

luottamus ihmisiin kauan sitten jo kuoli.

Rillit raskaat nenällä painaa,

elämä tää on kai huonoa rainaa.

Mut on vain mentävä eteenpäin,

ryhti alistunut suoristettava näin.

Vielä se valoisampi päivä koittaa,

jolloin löytyy voimaa vaikeudet voittaa.

Usko itseen on lääke paras,

sitä ei pysty viemään kiusaaja, ei varas.

Miten saisimme rakennettua maailman sellaisen,

jossa pelkoa ei tarvitse koulutiellä tuntea lapsosen.

 

Luottokampaaja

Hiuskiehkura vallaton valuu pitkin poskea, 

pitäisikö vihdoin luottokampaajan siihen koskea.

Josko tulisi minusta siili,

syntyisikö meille hyvä diili.

Kulmat kurttuun kampaaja taittaa,

ehkä pituutta latvoihin kuitenkin laittaa.

Terapiaa miltei kampaajakäynti vastaa,

hiuslatvan ja juuren kun pesualtaaseen kastaa.

Ohjeita, vinkkejä kampaaja antaa, 

samalla kun hellästi hiuspohjaa kampaa.

Lähti tupsu, lähti toinen,

on kampaajan saksilla vaikutus moinen.

Ilo tulla teille aina on,

tunnelma välitön, mutkaton.

Lapsenkin riemu suunnaton,

kun syntyy letti verraton.

Sydän, tähti tai nuoli,

poistuu sielusta pienikin huoli.

Olo kevyt ja kaunis, kun ovesta poistuu,

kerta toisensa jälkeen tunnelma sama toistuu.

Tämä teksti on omistettu parturi-kampaamo Buenon Heinille ja Outille 💕

Palmusunnuntain pikkuporinat

Pallo pirteän polttava pilven piilosta pupun  pesäkolostaan pois piileksimästä pakotti. Papan pellolla pehmeällä pyörii Pertta-pupu pieni pörröinen pienokaisineen. Pelko puikkia pakoon poistui Pertan perheeltä. Pum pum-paukut piilossa pysyvät pitkään. Pupun paasto pitkänlainen päättyy pääsiäiseen. Pian pyöristyvät posket pureskelevat pajun pintaa pakkasenkestävää. 

Pajunkissatkin Pertta poikasineen pistelee pumpulisen poskiparran piiloon. Pian pursuavat pellot, pensaat, puut potentiaalisia paikkoja puputukseen. Puutarhan porkkanatkin passeleita pupujusseille.

Pallerot pyöreät pääsiäisen pitäisi poikasille pakettiin pyöräyttää, perille päästä pikimmiten. Pertta pinkoo polvet pitkinä pitkin poikin pientareita. Papanakasat peräänsä putoilevat. Paksuturkkinen Pertta palttoonsa pääväriä puntaroi. Pukisiko pilvenvalkoinen, pronssinhohtoinen? Pohjavillankin pienesti puuteroida pystyy.

Poikaset polkujaan pääsiäisestä, päivien pidentyessä pääsevät pomppimaan pikkutassuillaan.

Arjen luksusta lajitteluun pientalossa

Opiskelimme viime syksynä muun muassa jätehuoltoa. Jakson aikana nousi esiin sana monilokeroastia, joka jo silloin herätti ajatuksissa mielleyhtymän arjen helpottajasta ja samalla keittiön siisteyden välillisestä apuvälineestä. 

Talven aikana postilaatikosta tupsahti Kiertokapula Oy:n esite. Siinä kerrottiin paikkakunnallamme Valkeakoskella mahdollisesti alkavasta monilokerokokeilusta ja selviteltiin kyselyn avulla halukkuutta kokeiluun. Kokeilun toteutumisen ehtona oli riittävä määrä osallistuvia kiinteistöjä. Myöhemmin ilmoitettiin, että kokeilu toteutuu. Tarvetta ja halukkuutta helpompaan lajitteluun ja kierrätykseen selkeästi on. Kokeilu kestää vuoden 2022 loppuun asti.

Arjen helpottaja koko 370 litran komeudessaan

Komea on sivuprofiilikin 😀

Eilen se sitten tapahtui! Pihaan saapui harmaa, pientaloille tarkoitettu 370 litran astia. Saatavilla on myös 660 litran astia alle 5 asunnon taloyhtiöille tai esimerkiksi yhteiseksi astiaksi naapurin kanssa.

Astian tyhjennysväli on tarpeesta riippuen 2, 4, 6 tai 8 viikkoa. Tyhjennysväliin voi tehdä muutoksia tarvittaessa. Valitsimme näin alkuun 8 viikkoa ja aika tulee näyttämään, onko se riittävä. Itselläni on ainakin opeteltavaa siinä, että maitotölkit on laitettava pikkuisen tiiviimmin, mitä tähän asti on tapahtunut 😆

Ja ei, nämä lajitellut jätejakeet eivät mene jäteautossakaan yhteen suureen konttiin vaan autossa on omat, vastaavat lokerot kullekin jakeelle.

Lokeroiden kuvat ovat selkeät ja havainnollistavat. Niistä on lapsenkin helppo muistaa, mihin lokeroon mikäkin jätejae kuuluu.

Astiassa etualalla on pienemmät lokerot metallille ja lasipakkauksille. Taaempaa löytyvät isommat lokerot kartongille ja muoville.

Näppituntuma tähän uutuuteen on ihastuttava! Mielestäni irrotettava etuosa, jossa on metalli- ja lasipakkauslokerot, on käytännöllinen. Olen huomannut, että lasia tulee hyvin vähän lajiteltavaksi ainakin meillä. Tämän osan voi siis huoletta ottaa pois, jos tuntuu siltä, että muovit ja kartongit valtaavat alaa enempi. Tyhjennystarpeen koittaessa voi vain pistää etuosan takaisin paikoilleen, kunhan huolehtii, että kannen saa kunnolla kiinni.

Irrotettava etuosa 

Tässä vielä muutama ajatus, miksi monilokeroastia voisi lunastaa paikkansa loistavasti:

-jos ja kun jätettä syntyy, on jätteiden lajittelussa syntypaikkalajittelu kaiken A ja O. Eli heti jätteeksi muuttuessaan jakeet lajitellaan omiin paikkoihinsa ja pidetään erillään muista

-materiaalit lähtevät tehokkaasti kierrätykseen ja uusiokäyttöön

-hyötyliikuntaa voi harrastaa viemällä jätteet läheiselle keräyspisteelle kuntoillen, mutta toisaalta tämän ajan voi käyttää esimerkiksi puutarhassa kuopsuttelemiseen tai vaikkapa lumitöihin talvella 😄

-korona-aikana keräyspisteellä on monesti ruuhkaa, mutta omassa pihassa harvemmin

-valitettavasti usein keräyspisteen keräysastiat ovat todella täynnä 

-jätteet eivät valloita keittiön lattiaa tai tuolien selustoja tai muutoin ahdasta tiskikaapin alusta

-sekajätteen määrän vähentyessä sekajäteastian tyhjennysväliä voi pidentää (edellyttää kylläkin kompostoria tai vastaavaa), jolloin säästää selvää rahaa

-on vastuussa vain omista roskistaan. Henkilökohtaisesti harmittaa ihmisten välinpitämättömyys roskia viedessä, kun niitä on jätepisteiden ympärilläkin. Suuri kiitos heille, jotka tyhjentävät roskat ja samalla siistivät aluetta. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla. Peräänkuulutan edelleen jokaisen tahtotilaa siivota omat roskansa ympäristöstä.

Lähteenä tekstissäni on ollut Kiertokapulan nettisivut www.kiertokapula.fi. Sieltä löytyy myös runsaasti lisää tietoa.

Voihan korona

Reilu vuosihan tässä on nyt kärvistelty hyvin erikoisissa ja ainutlaatuisissa olosuhteissa. Yleensä miellän sanan ainutlaatuinen positiivisena, mutta en koronaa osaa kyllä pitää millään positiivisena. Ainutlaatuisuudestakaan en ole varma. Kai näitä vitsauksia on luvassa tämänkin jälkeen.

Meidät opiskelijat siirrettiin viime keväänä aika vauhdilla etäopetukseen. Silloin ajatus tuntui hyvältä, vapautuihan yli kaksi tuntia päivästä aikaa muuhun käyttöön, kun pitkänsorttiset ajomatkat koululle ja takaisin jäivät pois. Etäopiskelu ei sovi kaikille ja mediat ovat pullollaan niitä haittavaikutuksia, joita se monille aiheuttaa. Itse en etäopiskelusta ole juuri kärsinyt. Ainakaan pahasti. Huomaan kylläkin, että erakkopuoli luonteestani on vahvistunut. Ja toisaalta, keskustelu tietokoneen ruudun läpi jättää paljon asioita kertomatta. Ja kyllä, ne menevimmät opiskeluajat ovat omalta osalta historiaa, mutta osaan jollain tasolla ymmärtää nuorempien kanssaopiskelijoiden tuskan, kun 24/7 pitäisi viettää kaatuvien seinien sisäpuolella.

Koronakurimus on säästänyt minut vielä sairastumiselta. Pyrkimys on ollut toimia niin vastuullisesti kuin osaan. Seurana on ollut varmasti hyvä tuuri ja sattumallakin lienee osansa. On kuitenkin paljon tapauksia, joissa on toimittu varmasti vastuullisesti ja silti on sairastuttu. 

Täysin satavarma tapa toimia, jottei sairastuisi, olisi kirjaimellisesti sulkeutua kotiin ja poistaa kaikki kontaktit. Eikä tämä nyt vaan onnistu, kun ihmisten on käytävä töissä tai päiväkodissa tai koulussa ja niin edelleen. Välillä niistä kohtaamisista, joita on korona-aikana ollut, on jäänyt seuraksi huono omatunto. Mitä jos....? Ja se, että kuka tahansa voi tartuttaa oireettomanakin. Huh, harmittaa koko korona, todellakin! Harmituksen lisäksi seurana on myös pelkoa ja huoltakin. On niin paljon surullisia ja liikuttavia tarinoita, jotka kertovat taudin arvaamattomuudesta. 

Jonkunlaista mielen apatiaa on ilmassa. Harrastustoiminta ja kaikki normaali on jäissä. Tässä ajassa huomaa sen, kuinka tärkeää on tehdä jotain mielekästä. Maski ei keuhkosairaan oloa kohenna, vaikka sitä ei muuten tarvitsekaan käyttää, kuin pakollisten asiointien yhteydessä. 

Mietityttää, tuleeko paluuta ns. entiseen normaaliin enää ikinä. Täytyykö jokaista vastaantulijaa ajatella kuinka pitkään mahdolliseksi viruksenkantajaksi? Koska voi halata kaveria? Milloin voi mennä kauppaan ilman maskia ajattelematta sitä, kuinka pitkälle sylki lentää ja levittää virusta? Aika kovana höpöttäjänä minun on vaikea olla hiljaa, kun olen kaupan kassalla. Mukava olisi vaihtaa muutama sana kaupan kassan kanssa. Ne harvat suusta ulos pullahtavat sanat tulevat sillä lailla huulet supussa ja vähän mutisten. 😂

Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että omana elinaikanani ei ainakaan vielä ole sotatilaa ollut ja toivon sydämestäni, ettei tulekaan. Tämä korona on toisenlainen poikkeustila. Uhreja tulee valitettavasti kuitenkin. Mielenosoitukset osoittavat, kuinka vaikeaa tilanne on hyväksyä ja vieläpä toimia annettujen ohjeiden mukaisesti. Se, että tilanne vain jatkuu ja jatkuu, ei ole helppoa uskoakseni kenellekään. Loppua ei ole vielä näkyvissä ja vaikka rokotukset antavat toivoa, niin niissä roikkuu vielä monta auki olevaa kysymystä.

Jos positiivisesti miettii, niin joitain roposia voi jäädä säästöön, kun ei paljoa tarvitse autolla huristella. Ei tarvitse matkustaakaan. Ei tarvitse ostaa uusia vaatteita, kun kotona voi huoletta lampsia rikkinäisissä collegehousuissa ja samalla virttyneellä paidalla vaikka viikon, jos siltä tuntuu. Ja välillä kyllä tuntuu. No, itsetuntoahan ei collegehousut tai venähtänyt paita kohota, mutta sitä kohotustahan voi hoitaa vaikka kirjoittelemalla tekstejä omaksi ja toivottavasti muidenkin iloksi. 😊 Tai tekemällä jotain itselle sopivaa kivaa hommaa. Mitä se sitten kenelläkin on. Onhan edellä mainituissa pakollisissa säästötoimenpiteissä myös ympäristön kannalta erittäin positiivinen aspekti ja kyllä asioiden mittasuhteet ja oleelliset arvot korostuvat tällaisena haastavana aikana. 

Olen itse nauttinut nyt suunnattomasti luonnossa liikkumisesta ja kirjoittamisesta. Harkitsen vakavasti kiikareiden hankkimista (eli se siitä säästämisestä 😁). Edellisessä postauksessani kirjoitin, että olen wannabe-lintubongari, mutta josko voisin edetä siinä toiminnassa ajatuksen tasolta aavistuksen eteenpäin. Tämä jää nähtäväksi!

Leipominen on myös hauskaa puuhaa, ainakin jos ei ole stressiä lopputuloksesta 👀 Sitä vaan pitäisi harrastaa useammin. Niin, ja ihan parasta on lapsosen kanssa tanssitut askeleet Dingon tahtiin 💕.  Näillä aatoksilla tähän tuuliseen sunnuntai-iltaan ja tulevaan viikkoon! 

Perinteisempää mansikkakakkua höystettynä vadelmilla

Netistä bongasin Kinder-kuppikakkujen ohjeen. Ja voin sanoa, että jatkoon! Niin suussa sulavan hyviä olivat  😉😍

Luontoterapiaa Vallonjärvellä

Vallonjärven luontopolku täällä Valkeakoskella keskustan läheisyydessä houkutteli lähtemään kauniin sunnuntain kunniaksi haukkaamaan happea ja nauttimaan luonnosta. Luontopolulla on uusitut, oikein hyvännäköiset opastekyltit, pitkospuut sekä uusi lintutorni, johon oli jotensakin mukavampi kivuta kuin edelliseen. Korkeanpaikan kammoni ei äitynyt mahdottomaksi tuossa paikassa ja alastulokin hoitui ilman näkyviä vammoja 😂

Näkymää lintutornista

Näin korona-ajan hengen mukaisesti pitkospuiden oheen oli tehty ohituspaikkoja, joita tulikin heti testattua. Tosi hyvä! Aika rauhaksiin sai tänään miltei koko matkan mennä, mutta reitti on kyllä suosittu. En tiedä, onko ohituspaikkojen suunnittelussa juuri koronaa ajateltu, mutta todella hyvä toteutus joka tapauksessa.

Vanhassa kuusimetsässä kuuntelin raivokasta tikan nakutusta. Ei muuta kuin puhelin esiin ja yritin epätoivoisesti ottaa kuvia kahdesta näkemästäni yksilöstä itselle tuntemattomasta tikasta. Olen wannabe- lintuharrastaja eli haluaisin tuntea lintuja, mutta sille tasolle se on jäänyt 😆 Sain tunnistukseeni ystävällisesti apua ja lintu osoittautui pohjantikaksi. Mutta, mikä hienointa, tänäänkin tuli opittua jotain uutta 👀 Ja sai muuten tikkakin syödäkseen, näin sivuhuomautuksena 😎

Hävettävän huono kuva, mutta pohjantikka se siellä

Vajaa kolmisen kilometriä tuli mittariin matkaa, kun hieman luontopolulta poikettiin sivuraiteillekin. Korkeahko pulssi kertoilee omaa tarinaansa siitä, että lisää liikuntaa ja kohtuu matalatehoista, kiitos 😃 

Kyllä luonnon keskellä kuunnellessa lintujen laulua, tuulen vienoa puhallusta ja hengitellessä syvään, tulee vaan niin kertakaikkisen hyvä fiilis! Vanhana (sanan varsinaisessakin merkityksessä 🙈) sählynpelaajana sydän halajaa edelleen sählykenttiä konttailemaan, mutta kyllähän tässä ajassa luonto ja siitä nauttiminen on se juttu! Niin, ja siitä luonnosta huolehtiminen myös.

Tässä toinen tikkayksilö, josko sen pään tuolta erottaa 😁

K- tarina

Kerran kauniina kevätpäivänä kestävän kehityksen kehittyjä kirmaili 

kävelylle kera koko kokoonpanon. Kohtuu kulmille kulkureitti kulminoitui.

Komeita koristuksia kulkijalle kuviksi kävi.

Kohinaa kuului kovaa kulkupeleistä. Kuitenkin kauempana karmea kohina kutistui. 

Keli kilpaili kauneuden kanssa. Kuumuus kroppaa kirvoitti. Karpalot kosteat kirposivat kasvoilta. Kovasti kledjut kevättä kaipailivat. Kissoja kiinnostuneina kuorestaan kurkki. 

Kaakaota, kahvia kera kahvileivän kulkijalle kullekin. Kupponen käsissä kivasti kuumotti. Kas, kipusi kulkijan kunto kummasti kasvuun. Kiriä kevyet kengät kimmoisasti koputtelivat. Konkeloita kulkijat katselivat. Korkeat kumpareet kimmelsivät kutsuvasti. Kinokset kimaltelivat kadoten kohta kaukaisuuteen. 

Kuomat karvaiset kevyellä kenttälounaalla käydessään kylmän karkotukseen kuorineet 

Kevättä kohden kauneus kurkistelee. Kivaa kulkea kausittain kauempana kotometsästä. Kunnon kohotusta kohti korkeuksia kurkotellen. Kiitos, kun kirjoitustani katselet 😊

Aikalisä

Tyhjä, valkoinen paperi. Okei, ei. Valkoinen Wordin sivu. Vailla tekstiä, vailla ajatusta. Hauraita ajatuksentynkiä jossain syvällä aivosoluissa, mutta tie näkyväksi tekstiksi hukassa. Aika hassu tunne. Jos pitää blogia, voiko tällaista tilannetta syntyä? Syntyi se, ainakin minulle. Ei edes tietokoneen kansi auennut. Siis, en sitä aukaissut.

Alussa oli kova buusti ja tekstiä tuli ja tuli. Ajatukset sinkoilivat päässä niin kovaa vauhtia, ettei perässä meinannut pysyä. Yölläkin piti nousta kirjoittamaan ajatuksia sanoiksi, koska eihän niitä täydellisiä ajatuksia aamulla enää muista.

Sitten yhtäkkiä tuli tyhjyys ja kaikkensa antanut olo. Prosessoin asiaa niin, että kun sain viimeinkin aikaan sen, mitä olin jo kauan aikonut, niin olin tyytyväinen, todella tyytyväinen ja iloinen. Sain aikaan tekstejä, joiden aiheet olivat olleet valmistumassa jo tovin. Entäpä sitten? No, sitten tosiaan tuli se totaalinen bläkäri.

Kirjoittaminen on varmaankin sellaista puuhaa, että toisinaan teksti syntyy kuin itsestään, sormet vain naputtelevat suoraan kirjaimet ruudulle ja tuntuu niin äärettömän helpolta. Joskus tulee tällainen tämänsorttinen tilanne. Ei synny, ei pakolla, ei väkisin, ei edes houkuttelemalla.

Yksi asia on kuitenkin varma; kevät! Juuri tänään, noin -20 pakkasasteen jäljiltä, ei ihan tunnu kyllä siltä. Mutta kun mennään viikko (tai muutama) eteenpäin, niin ollaan toivoakseni jo solisevien purojen äärellä.

Jotain kevään kaipuustani kyllä kertoo tämä, että päivänä eräänä tein jotain todella itselleni epätyypillistä. Ostin tulppaanikimpun. Voisihan niitä ostaa vähän useamminkin, koska kyllä ne kivasti piristää! Mutta siis, tämä oli nyt tällainen teksti. Eikä kirjoittaminen lopu!