Aikalisä

Tyhjä, valkoinen paperi. Okei, ei. Valkoinen Wordin sivu. Vailla tekstiä, vailla ajatusta. Hauraita ajatuksentynkiä jossain syvällä aivosoluissa, mutta tie näkyväksi tekstiksi hukassa. Aika hassu tunne. Jos pitää blogia, voiko tällaista tilannetta syntyä? Syntyi se, ainakin minulle. Ei edes tietokoneen kansi auennut. Siis, en sitä aukaissut.

Alussa oli kova buusti ja tekstiä tuli ja tuli. Ajatukset sinkoilivat päässä niin kovaa vauhtia, ettei perässä meinannut pysyä. Yölläkin piti nousta kirjoittamaan ajatuksia sanoiksi, koska eihän niitä täydellisiä ajatuksia aamulla enää muista.

Sitten yhtäkkiä tuli tyhjyys ja kaikkensa antanut olo. Prosessoin asiaa niin, että kun sain viimeinkin aikaan sen, mitä olin jo kauan aikonut, niin olin tyytyväinen, todella tyytyväinen ja iloinen. Sain aikaan tekstejä, joiden aiheet olivat olleet valmistumassa jo tovin. Entäpä sitten? No, sitten tosiaan tuli se totaalinen bläkäri.

Kirjoittaminen on varmaankin sellaista puuhaa, että toisinaan teksti syntyy kuin itsestään, sormet vain naputtelevat suoraan kirjaimet ruudulle ja tuntuu niin äärettömän helpolta. Joskus tulee tällainen tämänsorttinen tilanne. Ei synny, ei pakolla, ei väkisin, ei edes houkuttelemalla.

Yksi asia on kuitenkin varma; kevät! Juuri tänään, noin -20 pakkasasteen jäljiltä, ei ihan tunnu kyllä siltä. Mutta kun mennään viikko (tai muutama) eteenpäin, niin ollaan toivoakseni jo solisevien purojen äärellä.

Jotain kevään kaipuustani kyllä kertoo tämä, että päivänä eräänä tein jotain todella itselleni epätyypillistä. Ostin tulppaanikimpun. Voisihan niitä ostaa vähän useamminkin, koska kyllä ne kivasti piristää! Mutta siis, tämä oli nyt tällainen teksti. Eikä kirjoittaminen lopu!