Oma opintojen polku

Olen laittanut profiiliini maininnan, että taidan olla ikuinen opiskelija. Opiskelu-urani lähti lentoon ylioppilaskirjoitusten jälkeen kasvatustieteitä ja psykologiaa lukien vuoden verran. Samalla opiskelin kasvatustieteiden perusopinnot avoimen yliopiston kautta. Tapahtumapaikkana oli pieni paikkakunta, voisiko sanoa maalaispitäjä Varsinais-Suomessa. Peltoa silmänkantamattomiin ja järvisempiin seutuihin tottuneena ei ehkä eniten omaa silmää miellyttävä ympäristö. Mutta kyllä sieltä silti kosketusta opiskelijaelämään sai. Eikä vielä edes pohjakosketusta. No, samaisella paikkakunnalla vierähti sitten vuosi, jos toinenkin, sillä opiskelin sosiaaliohjaajaksi. Tällöin myös tutustuin sosiaalipolitiikan saloihin perusopintojen verran. Tämä kaikki tapahtui aika kaukaiselta tuntuvalla 90- luvulla. Vuosituhatkin oli se edellinen.

Uutta yritystä

Seuraaviin opintoihin hyppäsin jo melko pian edellisten loputtua. Tällä kertaa tavoitteena oli tradenomi. Ei siinä mitään, opiskelu ja varsinkin opiskelijaelämä sujui ihan hyvin. Muutamaa hankalaa mutta-sanaa lukuun ottamatta. Ei uponnut matematiikka eikä kirjanpito tähän kaaliin. Ei sitten millään. Puolitoista vuotta pyristelin ja lannistuin. Se siitä sitten. Sen verran kismitti, että toisessa oppilaitoksessa opiskelin seuraavan kevään mikrotukihenkilöksi. En nyt sanoisi, että siitäkään ura olisi tosissaan urjennut. Mutta, käyty on sekin koulutus!

Työelämässäkin tuli toki näiden vuosien varrella puuhailtua. Hoidin muun muassa mummoja ja pappoja, tein keikkaa kehitysvammapuolella, siivosin, ja lopulta päädyin kouluikäisten pariin. Kaikenlaista sekalaista siis.

Hyppäys 2000-luvulle

2000-luvun alku johdatti minut jälleen opintojen ihmeelliseen maailmaan. Pääsin yliopistoon opiskelemaan erityispedagogiikkaa. En missään vaiheessa ajatellut muuttaa opiskelupaikkakunnalla. Jotenkaan ei rohkeutta riittänyt enää. Luulen, että se saattoi olla virhe. Opinnot nimittäin hiipuivat pikkuhiljaa. Yritin myöhemmin vielä palata niiden pariin ja joitain suorituksia teinkin, mutta jälleen tuli jonkinlainen motivaatiovaje tai joku muu elämää suurempi juttu.

2000-luku ehti vanheta muutamia vuosia ja voitte arvata, löysin itseni TAAS opintojen ääreltä. Merkonomi, se tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta, koska aiempien opintojen ansiosta sain tehtyä tämän tutkinnon nopeasti. Ja kyseinen linja ei ollut matemaattispainotteinen, huh helpotusta!

Vielä ennen näitä kestävän kehityksen opintoja, tein erään opiskeluihin liittyvän mutkan. Opiskelin terveydenhuollon sihteeriksi. On siis tullut käytyä kouluja, kyllä. Tämän kaiken kirjoittaminen itselle ja muille näkyväksi on ehkä vähän noloa. En itse oikein ymmärrä, miksi tämä tie on mennyt näin. Mahdollisuuksia on varmaan useampia.

Eräs vaihtoehto on se, että olen tuuliviiri, tuulella käyvä, päättämätön, vaihtelunhaluinen. Tai voi olla, että olen vuosien varrella muuttunut ihmisenä ja enää samat asiat eivät ole niin merkityksellisiä tai tärkeät arvot ja ajatukset asioista ovat muuttuneet. Myös maailma ympärillä on muuttunut.

Lopputilitys

Kaikesta huolimatta en kadu näitä mutkia ja koukeroita, joita olen läpikäynyt. Uskon, että jokaisesta koulutuksestani ja elämän erilaisista kokemuksista on jäänyt pieni palanen minuun. Niistä rakentuu nykyinen persoonani, identiteettini ja osaamiseni. On se sanonta olemassa, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Rohkeus hypätä johonkin uuteen ja heittäytyä. Tämä viimeinen puolitoista vuotta ympäristösuunnittelijan opinnoissa on antanut minulle rohkeutta ja uskallusta toteuttaa haaveita.

Tämä blogi on minulle suuri heittäytyminen ja se yksi haaveen toteutuminen. Rakastan kirjoittamista ja koen olevani vahvasti elossa, kun kirjoitan tätä. Olen pitkään tiennyt, että minulla on joku luovuuden siemen kasvamassa, mutta en ole löytänyt sille kohdetta. Nyt se on löytynyt!

Hymyilyttää, ja pakkanenkin on siedettävissä lukemissa 😁